Keski-ikäinen iho ja karvat

Käväisin tänään kampaajalla kuukausittaisessa  värin uudistamisessa. Suosittelen kaikille sisareni Hellun käsittelyä Kampaamo Arettassa Länsi-Pasilassa. Hellu on todella lahjakas värjääjä!

Hellun kanssa tuli juttua, että kuinka sitä ei enää näytä niin raikkaalta ja tuntuu kuin aina tarvitsisi meikkiä, jotta näyttäsi joltain. Esimerkiksi parikymppisenä ei edes tarvinnut ripsiväriä, koska ripset olivat luontaisesti pitkä, tummat ja taipuisat. Sama kulmakarvojen kanssa. Olen vasta viimeisten kolmen vuoden aikana piirtänyt itselleni kulmakarvoja. Erityisesti ne tuntuvat tarvitsevan väriä ulkoreunoihinsa. Tätäkään ei ole tarvinnut tehdä aikaisemmin. Alla olevassa kuvassa olen meikittömänä tänään värjäyksen jälkeen: silmät tarvitsisivat väriä ainakin ripsivärin muodossa.

Uusi tukka, värittömät kasvot

Eikä pelkästään kulmat ja ripset ole menettänyt nuoruuden hehkua. Näin reilu nelikymppisenä herää joka aamu väsyneenä myös iholtaan. Se saattaa olla turvoksissa ja tyynyn kuvat ovat poskilla. Silmät turvoksissa ja tummat silmäaluset ovat tummat ja ilman sitä täytettä, jota niissä oli nuoruuden pyöryyden ansioista. Viimeisen parin vuoden aikana on ilmestynyt roikkuvat "hamsterinpussit" leukaan ja pyylevyydestä johtuva kaksoisleuka korostunut. Iho on väriltään ja pinnaltaan epätasainen.

Apua! Voiko tälle mitään? Haluan takaisin nuoruuden hehkun! No: hyvin hoidettu ja kosteutettu iho on aina kauniimpi. Olen pitkän kosmetiikanmyyjän urani aikana havainnut, että niiden rouvien iho, jotka ovat aina hoitaneet hyvillä tuotteilla, on vielä pitkään vaihdevuosien jälkeenkin kaunis. Emme voi ajalle mitään. Ihon kollageeni ja elastiini menettävät elastisuutensa ja tulee ryppyjä ja iho alkaa veltostumaan. Mutta! Me voimme hoitaa ihoa, jolloin se näyttää ja tuntuu paremmalta. Numero 1: puhdista aina iho kunnolla, jotta iho hengittää ja tuotteet imeytyvät kunnolla. 2. Kosteuta kunnolla. Ikääntynyt iho tarvitsee kosteutta vielä enemmän kuin nuori iho. Pelkästään kosteutettu iho hehkuu kauniimpana. 3. Valitse ihosi tarvitsemia täsmätuotteita, jos siinä on jotain korjattavaa. 4. Meikissä käytä hehkua lisääviä tuotteita! Kaukana ovat ne ajat, jolloin sanottiin, että aikuisen naisen tulisi käyttää vain mattameikkejä. (Valmistuin kosmetologiksi noina aikoina). Aikuisen naisen iho ei ole enää niin kuulas, joten kuulautta voidaan ottaa purkista! 5. Meikkaa kulmat ja ripset. Niillä saadaan ryhtiä ilmeeseen.

Ulla

PS. Tilaisin Ebaysta korealaista ihonhoitoa. Saapa nähdä, mitä sieltä tulee. Olen niin innostunut niistä, kun olen kokeillut sikäläisiä kangasnaaminoita.

Kommentit

Suositut tekstit